Siirry sisältöön

Tontille rakennettiin aluksi kansakoulu, joka toimi kriisiaikoina sotilaskäytössä ja sotasairaalana

Kansis1:n viereen, nykyisen Annankadun ja Kansakoulukadun risteykseen rakennettiin kansakoulu, joka valmistui v. 1886. Kriisiaikoina koulu oli sotilaskäytössä ja sotasairaalana. Kansakoulutoiminta rakennuksessa päättyi 1969. Vielä 1850–70-luvulla vesi haettiin yhteisestä kaivosta Annantalon pihalla. Nykyään Annantalon tiloissa toimii lasten ja nuorten taidekeskus.

Fredrikinkadun ja Kansakoulukadun kulmassa sijaitsevan punatiilisen arvokohteen ovat suunnitelleet arkkitehdit Jussi Paatela ja Toivo Paatela. Tyylikäs seitsenkerroksinen talo on valmistunut vuonna 1929 alun perin asuinkäyttöön. Katujulkisivuja kiertävät kauniit 1920-luvun loppuvuosina usein käytetyt sileät vaakasuuntaiset koristelistat. Myös viihtyisistä peruskorjatuista sisätiloista löytyy ainutlaatuista alkuperäistä sisustusta.

Omistajanvaihdosten aika

1980-luvun alussa Kansakoulukatu 8:n tontilla sijaitsi Aulis Rankan suunnittelema, vuonna 1927 valmistunut asuin- ja liiketalo, jonka oli alkujaan rakennuttanut Suomen Teosofinen seura. Rakennus ehti olla viidenkymmenen vuoden aikana sekä Isänmaallisen Kansanliikkeen että tamperelaisen Monosen säätiön omistuksessa. Viimeisessä vaiheessa rakennuksen omisti Eläke-Fennian edeltäjä Yrittäjäin Vakuutus. Keskinäinen Yhtiö (vuodesta 1984 lähtien Yrittäjäinvakuutus-Fennia), joka purki sen 1980-luvun alussa paikalle rakennettavan uuden toimitalon tieltä. Vuoden 2014 alussa Eläke-Fennia ja Lähitapiola Eläkeyhtiö fuusioituivat, jolloin yritys otti nimekseen Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo.

Inspiraationa edelleen kansakouluntatoiminta

Vaikka kansakouluttoiminta päättyi, Kansis1:stä ympäröivien rakennusten perimähistoria on ollut mukana inspiroimassa tilan uutta konseptia. Tilassa yhdistyvät ajattomuus ja monet historiaan viittaavat yksityiskohdat.

"Vanhassa rakennuksessa tiedostaa, että seinät puhuvat historiaa. Siitä tulee tunnelma, että on rakennus on nähnyt matkan varrella paljon toimintaa. Silloin kokee sen aidon tunnelman, ja pääsee itsekin osaksi talon historiaa."

Lisätiedot:
Elo toimitilavuokraus
Ylva Nybergh
toimitilat@elo.fi
040 352 2003

Ota rohkeasti yhteyttä
ja pyydä esittely
Paras tapa kokea Kansis1
on paikan päällä!

    Lähettämällä viestin hyväksyn henkilötietojeni käsittelyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.